1482543.jpg

Sämpylä taikina on kohoamassa. Leipominen on loistavaa terapiaa. Suosittelen kaikille. Samalla sain käytettyä kaapeistani jauhoa ja muuta, ettei niitä tarvitse tuhotakaan, kun lähtö tulee. Leipomisen lomassa kuuntelen täysillä Maija Vilkkumaata. Sekin on hyvää terapiaa. Ei kyllä ole erityistä terapian tarvetta juuri nyt, mutta ei kai pieni arkipäivän mielenterveyssessio vaadikaan sen kummempia perusteluja. Onhan tässä kaikenlaista kuitenkin aina menossa.

Vappua on aloiteltu jo muutaman päivän ajan. Ajattelin kyllä ottaa iisimmin kuin viime vuonna. Voi sitä tehdä paljon ja silti olla ihmisiksi. Mukava kevät sää on luonut kivaa tunnelmaa ja tenttiin lukeminen on jotenkin jäänyt. Lakiopus ei nyt jaksaisi kiinnostaa. Viikollakin tapahtuisi kaikkea kivaa.Haluaisin vain nähdä ihmisiä ja viettää mukavaa aikaa ennen Ruotsiin lähtöä. Täytyy jotenkin sovittaa yhteen opiskelun loppurutistus, hauskanpito ja lähtöön liittyvien asioiden hoito.

Lähdöstä puheenollen ihan miljoona asiaa, ja vielä ne kaikkein tähdellisimmät ovat edelleen vaiheessa. Kaikki tuntuu hakkaavan vastaan. Alkaakohan kohta usko horjua?

Loppukaneetti: Olenpa hassu kasvissyöjä. Olin hirmu onnessani, kun onnistuin tekemään äidin lihakeiton makuista soija-kasviskeittoa.