Vihdoin ymmärsin, mikä tämä oudon levoton olo on. Tämä, joksa saa kaiken tuntumaan jotenkin turhalta ja pitkästyttävältä. Tunne, joka saa tytön tekemään tyhmyyksiä ja mielialat viskomaan "haluan vaan maata tässä matolla ja nyyhkiä" -tunteesta hirveään menojalan vipatukseen. Tämä on se sama levoton olo ja toivoton tunnelma, joka iskee tälle tytölle aina vähän väliä ja erityisesti kevätlukukausien aikana.

Oireet tulevat esiin aina silloin tällöin, riippuen siitä, miten paljon elämä tuntuu polkevan samoja ratoja. Tauti itse tunnetaan nuuskamuikkussyndroomana. Nyt minulla on siihen jo reseptikirjoitettuna. Ei tarvitse tehdä enempää hölmöyksiä. Nuuskamuikkus-syndroomasta kärsivä saattaa sortua sellaisiin, jos pakotietä arjesta ei ole, eikä mitään uutta ja mullistavaa tiedossa. Jos elämä kulkee normaaleja ympyröitään, eikä mikään muutu.

Tyhmyydet voivat ilmetä eri tavoilla. Suomalaiseen opiskelijakulttuuriin sulautuva hölmöys on vetää aivan överiksi mielellään jossakin pitkään odotetussa tapahtumassa, jossa on paikalla ihan kaikki. Ystävän suututtaminen verisesti tai parisuhteen lopettaminen jostain aivan naurettavasta syystä ovat myös hyviä vaihtoehtoja.

Parannuskeinoa ei ole vielä keksitty. Taudin diagnosoinnin jälkeen, asiasta kannattaa kertoa läheisille ja järjestää niin, että lääkettä on saatavilla. Rohkeimmat voivat kokeilla myös siedätyshoitoa.

P.S. Pahoittelen, että tekstistä tuli tällainen mukahauska. Sen ei ollut tarkoitus olla hauska tai edes olevinaan. Jämähdin vain hölmöön metaforaan. Armoa.