Väsyttää. Olen vain ollut töissä ja yrittänyt saada huonettani vähän kuntoon. Siivota ja saada vähää omaisuuttani johonkin paikalleni. Kaupunkiin en ole vielä ehtinyt oikeastaan lainkaan tutustua. Ehkä viikonloppuna ehtisi tekemään jotain rentouttavaa.

Olen tutustunut jo hieman samassa kerroksessa asuviin tyyppeihin. Asun siis tällaisessa opiskelijakäytävässä, jossa on kaikilla omat huoneet (yksiöiksi näitä kutsuttiin) ja sitten yhteinen keittiö. Oli yllättävän vaikeaa kuunnella kaverusten höpötystä. Muutenkin on jotenkin tosi raskasta kuunnella koko ajan ruotsia ja varsinkin monen hengen keskustelut ovat haastavia. Kahdenkeskisissä keskusteluissa ei ole ongelmia, mitä nyt tiettyjen ihmisten kanssa. Jotkut vaan puhuu hassusti.

Huone alkaa jotenkin kummallisesti tutua vähän omalta. Oikeastaan tämä tuntuu vähän jonkun mummolalta. Kalusteet ovat talon alkuajoilta, joltain määrittelemättömältä vuosikymmeneltä. Varmaan 60--luvun lopusta. Kaapeissa haisee mummolan komero. Mulla oli mukana lapsuuden aikaset olohuoneen verhot, alunperin varmaan 70-luvun loppupuolelta. Ei yhtään mun tyyliä Väärät värit, mutta ne on tehty ihan ku tähän kämppään. Toisen verhon ripustin hyvin epäortodoksisin metodein ikkunaan ja toisella päällystin nojatuolin.

Kerroskaverit (ei kämppäkaverit) kysyivät tänään, että kai tiesin, että ylivuokralaiseni on Ruotsin kuuluisimpiin death metal bändeihin kuuluvan bändin kitaristi. En tiennyt. Ei ihme, ettei asunto ollut ihan tajuttoman siisti. No ei, voisihan metallimieskin olla siisteysfriikki.

Huomenna töissä jännä päivä. Olen siellä melkein yksin. Muut on jossain ihme tapahtumassa, joka kuulemma on niin tylsä, ettei mun kannata mennä. Sen sijaan saan tehdä yhden suunnittelutehtävän valmiiksi ja nauttia silti tapahtuman kivasta puolesta eli liittyä muiden seuraan lounaan ajaksi.

Sekavaa ja sekalaista tekstiä, mutta vähän sellaista kaikki nyt on. Varsinkin kun väsyttää niin paljon eikä ajatus oikein kulje.