Kirjoitin toissapäivänä postauksen, mutta se katosi taivaan tuuliin. Minulla on ehdottomasti lahjoja tällaisessa toiminnassa. Postauksen otsikkona oli: Jos itsetuntosi on liian korkealla matkusta ulkomaille. Postaus ei silti ollut mitenkkään masentunut. Minulla oli ollut oikein hyvä päivä. Olin syönyt kolmen ruokalajin lounaan hirmu hienossa hotellissa työpäivän laskuun, koska oli suunnittelupäivä. (En ole varmaan koskaan ollut niin hienossa paikassa. Taikka syönyt kolmen ruokalajin lounasta.) Olin löytänyt ihanan, taivaallisen kauniin ja rauhaisan Katarinas kyrkogårdenin kävellessäni randomilla Söderille päin ja olin vieraillut maailman tai pohjoismaiden suurimmassa Ikeassa. Postauksen otsikko tarkoitti vain sitä, että aika usein tulee sellainen tunne, että vaikuttaa aivan idiootilta, koska ei oikeen tiedä, miten mikään asia toimii, ei aina oikein ymmärrä ihan yksinkertaisiakaan juttuja (tiettyjen ihmisten puhetta on vaikea ymmärtää, varsinkin puuttuu sellaista arvauskykyä tilanteissa, joissa ei oikein kuule) ja keskusteluissa usein istuu melko hiljaisena ja keskittyy kuuntelemaan muiden pälinää. Tunnetta vahvistaa se, etten suoranaisesti vaikuta turistilta. Kyllä minä ruotsalaisesta  menisin, vaikken perusruotsalaiselta näytäkään ja kieltäkin puhun.

Eilen iski sitten töiden jälkeen vähän masis, vaikka töissä olikin ihan mukava päivä, vaikkakin pitkä. Jotenkin vaan kun tulin kämpille ja istuin koneelle tulin sellainen olo, että jävla, en mä voi eka istuttuani koko päivän töissä koneella, vaan tulla kämpille ja surffata netissä ja sääliä itteäni. Toisaalta kun väsyttää hirveästi eikä tunne ketään, tulee sellainen olo, että mitäs muutakaan voisin tehdä. Hetken siinä kärvisteltyäni sisuunnuin ja lähdin T-banalla kohti KTH:ta kungliga tekniska högskolania. Paikallisilla teekkareilla on koko viikon ollut menossa suurtapahtuma Quarnevalen, joka huipentuu lauantaina kulkueeseen ja päätösjuhlaan. Eilen oli meneilläään oluttelttajuhla, jossa oli esiintymässä, joku ihme bändi, yyliä paikallinen eläkeläiset. Olin siellä aika alkuillasta (tänään työpäivä, dah), mutta tunnelma oli ihan kiva. Tyrkkäsin itseni vaan johonkin seuraan tyylillä: "Hej, kan jag prata med er? Jag känner ingen här?" Bändiäkin oli ihan hauska seurata. Nyt tietää, miltä vaihtareista tuntuu kun suomalaiset vetää aikuista naista tai vastaavaa täyttä kurkkua.

Mitähän sitä viikonlopulle keksisi. On luvattu mahtavaa säätä. Ehkä vihdoin ehtisi tutustua kaupunkiin ja turisteilla hieman enemmän.

T-bana on muuten hirmuisen kiva. Voi vaan lähteä käppäilemään johonkin, välittämättä siitä jaksaako takaisin. kyllä tunnelbanalla aina pääsee.