Olen jo ollut muutaman päivää takaisin Tukholmassa, mutta tauon jälkeen on vaikea päivittää. Jos Suomessa olisin päässyt koneen äärelle, olisin voinut tallettaa mahtavan keksimäni kolumnityyppisen hajatelman marjan poiminnan ja parin metsästyksen samankaltaisuudesta (kynää ja paperiahan ei voi käytää. ehkä voin joskus yrittää muistella ajatelmiani ja rekonstruoida mietteen, mutta eihän se koskaan ole sama asia.), olisin voinut kirjoittaa monenmoisia ajtuksia häistä sekä valitella sairastumista.

Koska koneen äärelle ei välillä ollut mahdollista päästä ja välillä ei viitsinyt, en meinaa sen kummemmin Suomen matkaani (ainakaan toistaiseksi) analysoida. Ja blogihan kertoo tukholmassa olosta. Sen voin sanoa, että kun lähdin, ei juuri edes huvittanut lähteä, nyt koti-ikvä on kova. Jotenkin tavallinen olikin kivaa. Ikävän tunnetta lisää, että olen nyt täällä vähän juurettomana, kun muutan pariksi viikoksi, pienen huoneeni vuokrasopimuksen päättyessä työkaverille ja täällä on vähän outoa ja onttoa. Täällä on kovin hienoa ja olen koko ajan paniikissa että tuhoan jotain. Toisaalta, koska remontti on vielä hieman vaiheessa, täällä on aika vähän tavaraa ja varsin onttoa.

Lisäksi olen sairaana (Suomi on paha paikka) ja olen raahannut muuttokuormaani monena mahdollisimman suurena lastina tunnelbanassa. Olenpahan taas ollut näky. Kuka muuttaa tunnelbanan avulla? Hullu suomalainen tyttö. Enpähän vaan satu tuntemaan täällä ketään, jolla olisi auto.

Ruudulle kirjoitettuna kaikki kuulostaa pahemmalta kuin onkaan. No worries. Kyllä täällä taas pian elämä hymyilee. Kun saisi taudin ja muuton ohi.

Huh tauon jälkeinen teksti kirjoitettu. Nyt taas on kivempi kirjoittaa kaikenlaista päähän pälkähtävää.