eilen pelkäsin jo, että minuun on tarttunut tukholmalaisten tyhjä ja peruskoppava t-baanailijan ilme (joka on joskus tosiaan ihan hyödyllinen), mutta tänään istuin bussissa matkalla vähän kauemmas, kuin pieni lapsi, kädet kiinni ikkunalaudassa ja nenä melkein kiinni ikkunassa. valppaana kuin pieni pystykorva. oli vaan niin paljon nähtävää.