Alan päästä irti siitä viime viikkoa häirinneestä karmaisevasta sisuksissa lymynneestä tunteesta, etten ole ottanut tarpeeksi irti tästä kesästä. Ei niin saa ajatella. Se on tyhmää. Minähän olen saanut tästä kesästä kamalasti ja jo tänne lähteminen oli hieno saavutus. Ei saa pilata kesän muistoja miettimällä, että olisi pitänyt tehdä jotain enemmän. Elämä kun on aina elämää ja työnteko vie jo voimia aika paljon.

Olen tyytyväinen tähän kesään, mutta kotiinkin on ihana päästä. Vaikka voisinkin vaikka muuttaa Tukholmaan. Nyt juuri nyt juuri minulla on kuitenkin sellainen hyvä mieli ja odottelen kotiinpääsyä. Ei mitään outoja loppuspurtteja. Huomenna ja perjantaina pitäisi jaksaa pakkailla ja siivota. Tänään illalla sommarbioon katsomaan Maria Antoinettea. Huomenna viimeinen työpäivä.

Väsyttää kamalasti, vaikka nukuin hyvin ja pitkään. Ehkä tämä onnellisuus johtuu siitä tai toisin päin. Olen huomannut, että useinkin onnellinen olo ja väsymys kulkevat samaan tahtiin. Ehken vaan jaksa inistä ja haluta enemmän kun väsyttää.

Muuta: Päätin alkaa kuntoilla (lue: laihduttaa) (tai en ole ihan varma pitäisikö kirjoittaa laihduttaa (lue: kuntoilla)) kun pääsen Suomeen. (Sanon tämän vaikka olenkin päättänyt, että en puhu blogissani painosta enkä kuukautisista, mutta ajattelin, että päätöksestä tulee jotenkin todellisempi)

Syksy on siis silläkin taholla minullekin uusi alku.

Rakastan syksyä. Se on aina kaikkea uutta, vaikka nyt uusi onkin paluuta vanhaa. Siinä kaikessa on jotakin kihelmöivää ja raikasta kuin pakkasaamun kirpeys. Ja kuten jokin tukholmalainen teinityttö hömpässä&moukassa sanoi: Syksy on paras muotiseason. Minulle ei ehkä niinkään mutoi- mutta vaateseason kuitenkin. Mutta taidan jättää toistaiseksi tämän joka vuotisen syksyn ylistyksen tähän.